Rehtorin uudet vaatteet

Tässä tekstissä ei sanota mitään, eikä oteta kantaa yhtään mihinkään, kuten täällä on tapana.

Kylässä, jossa asumme on useita Secondary Schooleja, eli lukioita. Työskentelemme niistä kolmessa. Kylä ja koko kukkulamme on äärimmäisen köyhä. Tämä köyhyys näkyy kouluissa, erityisesti kahdessa näistä kolmesta koulusta, joissa työskentelemme. Yksi kouluista on taas joskus ollut alueen suurin, vanhin ja tunnetuin koulu. Sittemmin syystä tai toisesta koulun oppilasmäärä on pudonnut ja puitteet heikentyneet.

Olemme oppineet tässä ajan myötä työtovereidemme palkoista. Opettajat tienaavat 4000-5500 shillinkiä kuussa, rehvakkaasti pyöristettynä siis neljästäkymmenestä eurosta vajaaseen kuuteenkymppiin. Keittiöhenkilökunta tienaa 2200 Kenian shillinkiä kuussa, eli noin kaksikymmentä euroa. Yövartijat tienaavat 1800 shillinkiä. Meille onkin usein tuotu esille, ettei pelkällä opettajuudella elä, on oltava sivubisnes, joku toinen tulojen lähde. Kirjastonsetä myy sunnuntaimarkkinoilla housuja, yhdellä rehtorilla on oma pieni kauppa, yhdellä vararehtorilla bensa-asema, jokunen opettaja toimii Mpesa-agenttina, yksi kehittää valokuvia ja valokopioi maksua vastaan. Suurin osa työskentelee shamballaan, peltopläntillään, ja saa sieltä ruokaa perheelleen.

Tämän edellä mainitun isomman koulun rehtori, kutsun häntä tästä edespäin vain Rehtoriksi, on kuitenkin rahankäytössä ilmeisen hyvä. Hänellä ei ole sivubisnestä, mutta hän on silti onnistunut järjestämään perheelleen hyvät puitteet. Hän on lukenut itsensä rehtoriutensa aikana yhdeksi alueen harvoista maistereista, ja saanut lapsensa yliopistoihin opiskelemaan. Monen muun opettajan olen kuullut tuskastelevan koulumaksujen kanssa, ihan vain alakoulumaksujen kanssa, sillä pankista täällä ei voi ottaa samalla tavalla lainaa kuin Suomessa ja vaikka Afrikassa on halpaa, ei neljälläkymmenellä eurolla kuussa hirveästi juhlita. Usein kykeneviltäkin ihmisiltä jää maisterinpaperit saamatta, koska maisterinohjelmat ovat niin kalliita. Rehtorilla on hieno maastoauto alueella, jolla on kaikkiaan ilmeisesti kolme autoa. Auto on niin kertakaikkisen hieno, että suuri osa portinvartijan työpäivästä käytetään sen pesemiseen. Rehtori on myös onnistunut rakentamaan hienon talon, kaksikerroksisen, kukkulamme ainoan kerrostalon. Niin hienon talon, että kun siitä ajaa bodabodalla ohi, kautta linjan on jokainen kuski pysähtynyt talon kohdalla katsomaan muurin takaa siintävää lautasantennia, "This is now the principals house". Rehtori lienee saanut arvokkaita vinkkejä serkultaan, joka vielä ennen maaliskuun vaaleja ainakin istuu kansanedustajana. Rehtorin perheessä vaaleja varmaan jännitetäänkin tällä kierroksella oikein tuplasti, kun on sukulaisia ehdolla toistamiseen. Vaalien lähetessä kun Rehtorin ilme on synkentynyt ja silmäpussit kasvaneet. Jostain syystä Rehtori saattaa joskus tiuskia ja tuppaa tyrmäämään kaikki ehdotuksemme heti alkuunsa. Joskus hän jopa puhuu meistä asioita jotka eivät ole totta, mutta väsyneenä sitä ihminen tekee virheitä.

Kertaalleen on viedotykistä ollut oppilaillekin riemua. Toisenkin kerran tällä viikolla.

Vuoden vaihteen jälkeen huomasimme, että osa oppilaista oli kadonnut, jäänyt jonnekin matkan varrelle tai kotiin, vaihtanut koulua ehkä, joululoman jälkeen. Yllättävää kyllä oppilaat eivät olleet kadonneet niistä kahdesta koulusta, joissa ei ole sähköä ja joissa lattiat ovat mutaa. Oppilaat olivat kadonneet Rehtorin koulusta. Se hieman harmitti, sillä Rehtorin koulussa on varsin mukavaa olla töissä. Aina koulumaksujen aikaan opettajanhuoneessa on limua. Kun Rehtori kuuli, että Suomessa opettaessamme meillä on käytössä yleensä videotykki ja tietokone, hän osti koululle kaksi videotykkiä, joilla on sitten katsottu elokuvia opettajanhuoneessa (ja nyt toinen tykeistä on meidän majassamme ja katsomme sillä elokuvia, oikeuttaen tämän toimen sillä, että parempi kai että se on jossain käytössä). Luokkiin tykki on vaikea viedä, sillä vain muutamassa luokassa on sähköt ja yleensä päivisin sähköt ovat pois päältä. Kouluun on rakennettu uusi labra, jossa olisi puitteet, mutta labran ovi on pääasiassa aina lukossa. Ilmeisesti laboratoriotarvikkeita oli myös ihan riittävästi, kun niistä suurin osa uusista välineistä myytiin muille alueen kouluille. Toisekseen, koululla ei ole tietokoneita, joten tykki tulisi liittää aina omaan henkilökohtaiseen tietokoneeseen, jonka luokkaan tuominen on korkean kynnyksen takana, koska varastelu on täällä enemmin sääntö kuin poikkeus. Nyt opettajanhuoneeseen on tulossa myös televisio! Joka viikko perjantaisin lounaalla saa kanaa, muissa kouluissa kanaa saa vain juhlissa. Kahdessa muussa koulussa olemme kuitenkin huomanneet, että ihmiset yrittävät. He yrittävät kaikkensa, jotta meillä olisi hyvä olla. He kuuntelevat ehdotuksiamme ja suostuvat kokeilemaan uusia asioita. Rehtorin koulussa emme ole tänä vuonna päässeet luokkaan kunnolla edes käymään, kun aikataulut ja lukujärjestys muuttuvat juuri kun olemme astumassa luokkaan, eikä informaatio muutenkaan ota kulkeakseen, ja lopulta olemme viettäneet koko päivän tyhjän panttina koulunalueella. Rehtorin koulu on jo niin vanha ja maineikas, että sellaiset ehdotukset kuten oppikirjat luokassa, läksykerho iltaisin, kuviskerho viikonloppuisin tai apuopettajuus voidaan varmasti kokemuksen syvällä rintaäänellä sulkea pois toimimattomina ehdotuksina.

Yhtenä päivänä istuin katsomassa kun koulun pojat pelasivat uudella jalkapallolla, jonka olimme heille hankkineet. Vieressäni istui yksi oppilas ja juttelimme niitä näitä. Hän harmitteli pienentynyttä oppilaslukua ja veikkaili sen johtuvan siitä, ettei koulussa oikein ole sellaisia vetonauloja, kuten vaikka koulubusseja, urheiluvälineitä, tietokoneita.

"Onko tällä alueella muilla kouluilla sitten koulubussit? Noilla pienemmillä, uudemmilla ja köyhemmillä?"

"On. Niillä voi sitten tehdä vaikka retkiä vaikka Kisumuun. Sellaiset jutut houkuttelisivat tänne varmaan enemmän poikia."

"Niin, niin varmasti houkuttelisi."

"Miksiköhän Rehtori ei ole halunnut käyttää rahoja koulubussiin Alma?"

"Niin, miksiköhän. Rehtorilla on varmaan ollut sellaisia projekteja jotka ovat lähellä hänen sydäntään, jotka hän on priorisoinut sitten koulubussin hankkimisen yli."

"Totta, Rehtorilla on varmasti ollut viime vuosina paljon järjestettävää."

Nyökyttelimme. Istuimme hetken katsomassa kun poikia jotka juoksivat innosta heiluen ja mölisten OIKEAN jalkapallon perässä kenttää miinoittavasta lehmänlannasta huolimatta. Poikien aiempi pallo, muovipusseista, roskista, narusta sun muusta kasaan kursittu pallo pomppi ilahduttamassa naapuruston lapsia jotka iltaisin tulevat kentälle katsomaan kun isot pojat pelaavat palloa. Oppilas kääntyi puoleeni.

"Käykö jos te mzungutytöt säilytätte palloa, tai me oppilaat itse. Jos ette antaisi sitä Rehtorille tai muille säilytettäväksi?"

Nyökkäsin, mitä sitä turhaan muita tällä pallolla vaivaamaan.

Pallo

Myös poikien majoitustilat ovat epätyydyttävät. Joskus, tai joka päivä, olot joissa pojat elävät tuovat mieleen keskitysleirin. En ole ollut tietenkään koskaan toimivalla keskitysleirillä, mutta monet asiat tuntuvat dokumenteista ja Auschwizin (ja anteeksi että tää on varmasti kirjoitettu väärin) vierailusta tutulta. Puoli seitsemältä aamulla kuulemme ilmahyökkäysvaroitukselta kuulostavan kellon hälyttävän pojat aamiaiselle. Pojat kömpivät ulos majoitusrakennuksestaan, jossa on puisia kerrossänkyjä kylki kyljen ja henkilökohtainen omaisuus on lukitussa metallisessa laatikossa. Aamuisin pojille on tarjolla juoksevaa puuroa, ujia, ja lämmintä vettä, johon he voivat lisätä teetä, jos omistavat teetä. Oppilaat menevät luokkaan ja odottavat opettajaa, joka joko tulee tai ei tule paikalle. Joskus he vain odottavat koko päivän. Lounaalla tarjolla on githeriä, eli keitettyä maissia ja papuja sekaisin. Jos jollakulla on oma avokado, he jakavat sen ja lisäävät githerin sekaan. Sitten oppilaat palaavat luokkaan odottamaan. Kun koulupäivä tulee päätökseensä, pojat tekevät manuaalisia töitä, siivoavat pihan, asuinrakennukset ja vessat, pilkkovat puita, kantavat vettä, pesevät opettajanhuoneen lattian. Jos jää aikaa, he pelaavat jalkapalloa siihen saakka, että ilmahälytyskello taas soi ja he menevät hakemaan illallisensa, ugalia ja kelistä, mystisestä pinaatin ja kaalin sukulaisesta väännettyä vihreää hakkelusta. Sitten oppilaat palaavat luokkaan, jossa heidän olisi tarkoitus opiskella, mutta usein he vain istuvat luokassa, juttelevat omiaan ja lukevat sanomalehtiä. Seitsemästä yhdeksään kirjasto on auki, mutta kirjoja ei saa viedä ulos kirjastosta. Lopulta päivä on tullut päätökseensä ja pojat paalaavat pimeään majoitusrakennukseen, jossa he harjoittelevat lauluja pimeässä. Eräs oppilas sanoikin, että mikäli majoitusolot olisivat mukavammat, metalliset kerrossängyt puisten ötököitä keräävien sijaan, saattaisi kouluun tulla enemmän oppilaita. Yhtenä aamuna totesimme, että oppilaat varmaan pestäisiin aamuisin painepesurilla, jos täällä vain olisi painetta vesijohdoissa.

Opettajien lounaalla ugalin ja keliksen kylkeen saa LIHAA

Oppilaiden pateettiset asumusolot saivat ihmiset Suomen päädyssä miettimään, josko pojille tulisi kerätä kolehti, jonka avulla kaikille saataisiin hyttysverkot. Kysyin Rehtorilta kuinka paljon koulussa on oppilaita, jotka ovat sisäoppilaita ja paljonkohan yksi hyttysverkko maksaa. Rehtori ilmoitti oppilaiden määräksi 150. Hyttysverkot taas maksoivat hänen mukaansa noin seitsemänsataa. Rehtori ei varmaan ole kiireiltään kerinnyt käymään kaupoilla hetkeen, sillä halvimmat verkot olivat kyllä parista kolmestasadasta viiteensataan. Oppilaiden ja omien laskujen mukaan sisäoppilaitosoppilaita on noin kuusikymmentä. Nämä heitot tietenkin vaikuttivat aika paljon siihen, että kuinka paljon rahaa tulisi kerätä, että saisi niitä hyttysverkkoja. Kuulimme myös, että koululle oli lahjoitettu suuri summa rahaa, jolla aloitetaan uusien majoitusrakennusten rakentaminen tammikuussa 2013. Nyt toki elämme helmikuuta.

Omatkaan majoitustilamme eivät ole varsinaisesti priimaa. Kuulimme, että ennen tuloamme koululle oli annettu rahaa, jotta talossamme olisi kattopaneelit, keittiövarustukset, kaksi makuuhuonetta käytössä ja suihku. Tähän asiaan nyt mitenkään varsinaisesti liittymättä olemme huomanneet, että vararehtorilla on uusi auto.

Joulun alla saimme useilta ihmisiltä Suomesta pyynnön hankkia jotain oppilaille tällä alueella. Ihmiset siirsivät rahaa tileillemme ja pyysivät meitä tekemään sellaisia hankintoja, jotka parhaaksi näkisimme. Päätimme käyttää rahat uuteen tyttökouluun ja teimme juuri kirjatilauksen, jolla saadaan jokaiseen luokkaan oppikirjoja kaikista oppiaineista kolmelle vuosikurssille. Tilauksen tekeminen vaati muutaman kokouksen. Ensi päätettiin, että kirjat tilataan, sitten päätettiin, että mistä kirjat tilataan, toisin sanoen kilpailutettiin kirjakauppoja. Sitten istuimme opettajien ja vanhempainneuvoston edustajien kanssa alas ja teimme tilauksen yhdessä. Sain tarkat hinnat ja määrät. Kirjahankkija antaa meille laskun ja me maksamme laskun shekillä, joka on osoitettu kirjahankkijalle. Näin vältämme mahdollisen väärinkäytön. Myös Rehtorin kouluun tuli kirjoja ja vihkoja. Toimittaja oli Rehtorin sukulainen. Valitettavasti ennen kirjojen toimittamista Rehtori ei ollut koulussa paikalla ja henkilöstökokous pidettiin vasta kirjojen saapumisen jälkeen, joten ei tullut tilaisuutta kysyä olisiko kyseinen toimittaja tullut vielä halvemmaksi kuin se firma, jota nyt käytimme tyttökoululla.

Nyt vaalien lähestyessä kuulee paljon puhetta muutoksesta. Tuleeko muutosta vai eikö muutosta tule. Olen koettanut kysellä niin opettajilta kuin oppilailtakin, että muuttuvatko asiat täällä, jos vaalit menevät toivotulla tavalla. Oppilaat sanovat pääsääntöisesti, että asiat eivät muutu. Mutta yksi oppilas oli toiveikkaampi. Hän sanoi, että kyllä asiat muuttuvat, vaalien jälkeen me menemme koulubussilla Kisumuun retkelle. Toinen oppilas totesi, että ainoa tapa oppilailla saada äänensä kuuluviin on ryhtyä lakkoon. Opettajanhuoneessa kuulemme joskus pohdiskelua siitä, millaista olisi työskennellä jonkun toisen alueen rehtorin alaisuudessa. Melko pian näiden keskusteluiden jälkeen saimme ilmoituksen opettajanhuoneen televisiosta.

Eräänä iltapäivänä makailin kentällä yhden opettajan kanssa ja puhuimme politiikkaa. Kysyin, että miksi vaaleista vouhotetaan näin paljon, kun kaikki sitten sanovat, ettei täällä mikään muutu. Hän selitti, että täällä, kylässä, kukkulalla, mikään ei muutu. Muutos näkyy ja tuntuu Nairobissa. Kysyin, millä tavalla asiat sitten muuttuisivat, jos vallanvaihdolla ei ole mitään väliä. Hän sanoi, että on tietenkin olemassa mahdollisuus, että jos yhteisöä alkaisi esimerkiksi jonkun vaikutusvaltaisessa roolissa olevan opetushenkilökunnan jäsenen toiminta harmittamaan, he voisivat kaivaa tiehen kuopan, niin ettei siitä sitten pääse esimerkiksi autolla, esimerkiksi kouluun. Voisi myös käydä niin, että oppilaat, vanhemmat ja opettajat ryhtyisivät lakkoon. Tällaista hypoteettista tilannetta ei varmaan koskaan tapahtuisi, mikäli esimerkin henkilöllä olisi suhteita tai sukulaisia hallituksessa tai eduskunnassa, sellaisia ihmisiä, jotka voisivat suojella tällaisia henkilöitä. Jos vaalien jälkeen tällainen suojelutilanne muuttuisi, se saattaisi mahdollisesti näkyä. Esimerkiksi.

Rehtori on mukava ja koulutettu, hengen mies. Hänen lapsensa ovat kauniita ja nokkelia, kuten hänen vaimonsakin. Hän ei lyö perheenjäseniään. Koko perhe puhuu englantia sujuvasti. Rehtori pukeutuu hyvin. Hän tuntee kaikki kylän ihmiset ja kaikki kylän ihmiset tuntevat hänet. Kaikki tietävät milloin Rehtori rakentaa taloonsa uudet rappuset tai lisähuoneita. Kaikki tietävät kun Rehtori on kotona, mutta kukaan ei tiedä missä Rehtori on, kun hän ei ole koululla. Nyt taidamme elää aikoja, jolloin Rehtorikin huomaa, että kaikki tietävät, milloin Rehtorilla on uudet vaatteet.

Alma, Talla ja Enna