Ettekö te piiskaa oppilaita? Ettekö edes vähän?

Lakko on nyt ohi ja voidaan siis aloitella työnteko. Tai sitten ei. Opetettavien aineidemme ympärillä on tanssittu kohta puolitoista viikkoa. Historia, englanti, uskonto ja tietokoneet ovat ne oppiaineet, jotka on heitetty pöydälle. Jos tarjoudumme opettamaan niitä aineita, joissa on opettajista pulaa, ja opiskelemaan tätä varten, kaikki pudistavat päätään ja toistelevat vain, että haluavat meidän olevan mahdollisimman comfortable. Luultavasti tulemme olemaan historian huonoimmat uskonnonopettajat tässä maassa, sillä nämä ihmiset toden totta tuntevat Raamattunsa. Kaksi kirkkohistorioitsijaa tuijotteli nolona nurkkiin kun tutustuimme oppimateriaaleihin Nyagokianin poikakoulun kirjastossa. Jokainen uusi kappale alkoi Raamatun jakeilla, summauksissa korostettiin sitä, että tästä opimme, että Jumala on suuri ja kaikkivoipa ja kaikki mitä jakeissa tapahtui on todistus suuresta suunnitelmasta. Ja Shem meille lupaili, että täällä on samanlainen uskonnonopetus kuin Suomessa... Emme ole myöskään pahemmin saaneet nauttia naisseurasta. Nyagokianin poikakoulussa, jonka tiluksilla asumme, on pelkästään miesopettajia, peräti kahdeksantoista kappaletta. Opetamme myös Nyasio Girls Secondary Schoolissa, jossa on tällä hetkellä viisi opettajaa, joista yksi on nainen, ja Nyamauro Mixed Secondary Schoolissa, jossa on onneksi kaksi naista. Nyasion yhteydessä on kuitenkin alakoulu, jonka opettajat ovat pääasiassa naisia. Ainoa kunnon naiskontaktimme on toistaiseksi ollut Stella, Nyagokianin sihteeri, joka on auttanut meidät alkuun uudessa kodissamme. Kämpillä pyörii myös aika paljon lapsia, tyttöjä ja poikia, mutta heidän kanssa nyt emme käy kovin syvällisiä keskusteluita aiheesta naiseus. Nyagokian on aiemmin ollut sekakoulu, jonka viimeiset tyttöoppilaat valmistuvat tänä vuonna, sitten Nyagokianista tulee kokonaan poikakoulu. Täällä sukupuolien segregointi on ihan paikallaan, sillä kuulemma kuusitoistavuotiaana ihmiset ovat seksuaalisesti aktiivisimmillaan (naiset tosin ovat sitä 40-50-vuotiaina, mutta täällä mennään miehen mukaan) ja tuolloin aloitetaan aviopuolison/puolisoiden etsiminen. Tämä tekee Nyasiosta merkittävän väylän naisille kohti koulutusta.

Ei liian pitkä, eikä liian lyhyt ylämäki

Olimme Tallan kanssa heti maanantaiaamuna virkeinä pihalla ja soittelemassa rehtoreille, että mihin kouluun mennään töihin ja milloin. Useiden soitettujen puheluiden ja sekaannusten jälkeen saimme selville, että käymme tutustumassa Nyasioon ja Nyamauroon ja sitten Chief vie meidät Kisii-kaupunkiin. Lähdimme siis kävelylle kirjastonhoitaja-Josephin ja matikkamaikka-Joashin (ei se ollutkaan Charles niinkuin viime tekstissä väitimme) sekä Nyasio Girls Secondary Schoolin rehtorin, jonka nimeä en pysty ääntämään enkä kirjoittamaan, kanssa. Miehet lupailivat, että Nyasio Girlsille olisi "not too short and not too long" matka. He jättivät kertomatta, että koko matka kuitenkin on suoraa ylämäkeä. Kun pääsimme viimein koululle me olimme Tallan kanssa naamat punaisena, mekot hiestä märkänä, puhuimme puuskuttaen ja koetimme kuoriutua kaikista yhtään ylimääräiseksi luokiteltavista vaatteista. Tyttökoulun reksi kulkee kepin kanssa, mutta oli huipulla ennen meitä ja puhui haukkomatta henkeään. Jospehilla ja Joashilla oli takit päällään.

Pedagoginen riemuvoitto

 Huipulle perustettu Nyasio Girls on vasta rakennettu. Tilat ovat hyvin yksinkertaiset. Lapsilla on pulpetit ja luokassa on liitutaulu, mutta emme ole ihan varmoja onko koulussa edes sähköjä. Toisessa rakennuksessa on alakoulun tilat. Täällä alakoulu kestää kahdeksan vuotta ja yläkoulu neljä vuotta, eli opetamme periaatteessa lukiolaisia. Nyasiossa on vasta yksi luokka-aste, sillä se on niin tuore koulu. Vuoden vaihteessa kun alkaa uusi lukuvuosi, tulee kouluun toinenkin luokka. Tapasimme maanantaina muutamia oppilaita, jotka olivat opiskelemassa valtakunnallisiin kokeisiin, vaikka opettajat eivät vielä olleet koululla. Oppilailla oli päällään koulu-univormut, jotka loivat aika suuren kontrastin luokkien karuun olemukseen. Tapasimme kollegoitamme, nuoria poikia jotka toimivat opettajina tyttökoulussa. Pojat olivat paistaneet meille munkit ja keittäneet teet. Juttelimme vaihteen vuoksi aiheesta Keniassa on 42 heimoa ja Suomessa on kylmä. Sen jälkeen pojat esittelivät meille ylpeinä "I'm a thief"-kyltin, jollainen ripustetaan sellaisen oppilaan kaulaan, joka on varastanut vaikka kynän joltakulta toveriltaan. Ei tarvitse sitten piiskata kepillä, eikös olekin hienoa. Siinä istuttiin Tallan kanssa teemukit kädessä ja tuijotettiin lattiaan. Lopulta saimme sanottua, että Suomessa oppilaisiin koskeminen on laitonta. Huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus. Viisi miestä tuijotti meitä epäuskoisena. Eikö edes vähän saa kepillä läimäyttää? Ei. Eikö edes vähän. Joo ei. Ja vaihdetaan aihetta.

Kevyt puna poskilla työmatkan jäljiltä

Seuraavaksi suuntasimme sekakoululle, Nyamaurolle. Matkaan lähti joka pellolta uusi saattaja ja pysähtelimme tasaisesti kättelemään lapsia ja vaimoja. Miehet kertoivat meille, että kuljemme koululle oikotietä. Pompittuamme neljäkymmentä minuuttia peltopläntiltä toiselle saavuimme viimein Nyamaurolle. Opettajat katsoivat meitä iloisena, nyt tiedätte missä tämä koulu on. Vastasimme, että me emme todellakaan tiedä missä tämä koulu on. Sitten kaikki nauroivat ja alkoivat osoittelemaan kukkuloille "näetkö tuo talo tuolla", "joojoo" me valehtelemme, "no siitä vain sinne ja tänne ja siellä on sen ja sen pelto ja siinä onkin Nyasio sitten vieressä, ymmärrätkö", hiljaisuutta. Rehellisesti, me emme löytäisi täällä minnekään. Majat näyttävät kaikki aivan samalta, täällä on joka puolella tuhat kukkulaa, peltoja, ihmisiä, vihreää. Nyamauron pihalla kuljeksii lehmiä, niinkuin Nyagokianinkin. Nyasiossa ruoho oli päässyt kasvamaan, kun lehmät ovat olleet lomilla. Nyamauroon myös hyvin yksinkertainen ja pieni koulu, jossa istuskeli oppilaita odottelemassa opettajia saapuvaksi. Oppilaat olivat iältään varmaan 15-20 ja tuijottelivat meitä ujoina kulmiensa alta. Tuntui oudolta jättää jo toinen luokallinen univormuissaan odottelevia oppilaita vain olemaan yksinään, odottamaan.

Luokkahuone Nyagokianissa

Maanantaina ei siis tapahtunut mitään työn suhteen. Nyagokianin rehtori lupaili, että tiistaina pitäisimme Nyasion ja Nyamauron rehtoreiden kanssa kokouksen ja sopisimme, että missä koulussa opetamme minäkin päivänä ja mitä ainetta. Olimme siis taas tiistaiaamuna kärppänä hereillä ja valmiina kello kahdeksalta Josephin ja Joaeshin ovella, kärttämässä, että joko mennään staff meetingiin. Menimme staff meetingin sijaan teelle keittiöön. Keittiöstä siirryimme opettajienhuoneeseen, jossa rehtori heilui yksinään. Hän sanoi ettei meillä ole mitään tapaamista muiden rehtoreiden kanssa tänään, mutta huomenna sitten. Tänään voimme vaikka tutustua muihin opettajiin. Sitten hän käskytti koululle jo saapuneet oppilaat siivoamaan opettajanhuoneen ja kertoi, että jos haluamme apua pyykkiemme kanssa voimme kyllä käskeä oppilaat pesemään vaatteemme. Aloimme kikattaa ajatukselle siitä, että pyytäisimme suomalaisia kasiluokkalaisia pyykkaamaan vaatteemme, ja kieltäydyimme kunniasta. Yksi oppilaista esitteli ohi mennessään oksista väsäämänsä harjan. Rehtori totesi, että kun resurssit ovat näin vähäiset, on improvisoitava.

  

Opettajia ja oppilaita valui koulualueelle pitkin päivää. Me istuimme ensimmäiset kaksi tuntia Tallan kanssa asennossa, valmiina perehdytykseen tai tuntisuunnitteluun. Opettajat pörräsivät ympärillämme haistellen tunnelmia ja kysellen Suomi-juttuja. Koulun molemmat swahiliopettajat innokkaasti toimimaan opettajinamme ja ottivat jopa pientä kyynärpääskabaa, että kumman palveluiden puoleen käännymme. Alkupörräyksen jälkeen miehet menivät opettajienhuoneeseen heittämään läppää ja lukemaan lehtiä. Me jäimme ulos istumaan ja odottamaan ja viihdyttämään milloin ketäkin herraa. Joash sanoi meille, että afrikkalaiset tykkäävät "waste time". Todettuaan tyytyväisenä oloonsa, että ajan tuhlaaminen vain on heidän juttunsa, hän palasi sanomalehtensä pariin. "We consider this working" kertoi Dalmas, koulun entinen oppilas, joka aloittaa yliopisto-opintonsa ensi vuonna (suomalaisen luterilaisen kirkon tarjoamalla stipedillä, ei paha) ja toimii tätä ennen apuopena ja esimerkkinä koulussaan. Ja ihana ihana Dalmas ansaitsee stipendinsä, vaikka täällä aikaa tuhlataankin. Kolmen tunnin odottelun jälkeen keskityimme Tallan kanssa ruskettamaan sääriämme (lopputulos oli tosin äärimmäisen palanut niska, heikko suoritus). Kaksi vanhempaa miesopettajaa aistivat kyllästymisemme ja veivät meidät kävelylle kylään. Erään perheen lapset veivät meidät tutustumaan anansapeltoihinsa ja saimme lahjaksi sata hedelmää, isoja ja pieniä. Tämän lisäksi meille hakattiin sokeriruokoa jota maistaessa aloimme molemmat kikattaa kun yllätyimme niin paljon siitä, että se todella maistui sokerille, minkä olisi ehkä voinut päätellä kasvin nimestä. Muutama tunti vierähti pelloilla ja hedelmien ihmeellisessä maailmassa, kun palasimme koululle oli lounas katettu opettajienhuoneeseen. Sitten yksi opettajista opetti meille kuinka ajetaan mopolla. Siinä se työpäivä sitten olikin.

Labra

Keskiviikkona emme edes yrittäneet olla valmiina aamusta. Nukuimme tyytyväisenä kahdeksaan asti, joka tuotti sen että Stella tuli kolkuttelemaan jo ovellemme, että olemmeko lainkaan heräämässä. Ottaen huomioon, että tässä maassa lähinnä odotellaan, niin nämä ihmiset tykkäävät herätä hyvin aikaisin. Naapurin pojat aloittavat vedellä läträämisen pihalla heti kuuden jälkeen.  Verkkaisesti söimme aamiaista ja joimme kahvimme ja tallustelimme koululle puoli kymmeneltä. Rehtori venaili meitä toimistonsa edessä ja sanoi etteivät muut rehtorit ole vielä saapuneet. Tässä maassa näyttää olevan mahdotonta myöhästyä. Hetken perästä saapui Nyasion rehtori, jonka nimi ei ollutkaan niin vaikea kun tuolla yllä uhosin, vaan ihan Charles Arasa, mutta kun sen huutaa afrikkalaisella aksentilla ääneen niin se kuulostaa hyvin pelottavalta. Saimme sovittua, että minä opetan kahtena päivänä Nyasiossa, kahtena Nyagokianissa ja yhtenä Nyamaurossa. Talla opettaa kahtena päivänä Nyasiossa, kahtena Nyamaurossa ja yhtenä Nyagokianissa. Rehtorit kyselivät meiltä huolestuneena, että onko kaksi tuntia päivässä liikaa töitä. Vastasimme hieman huvittuneina, että voimme venyä työskentelemään useammankin tunnin päivässä. Suurin huolenaihe luultavasti rehtoreilla oli työmatkamme, sillä täällä on aika ajoin hyvin mutaista ja silloin Nyasiolle kipuaminen saattaa olla suhteellisen turhauttava rupeama. Silti kahden tunnin työpäivä tuntuu hieman koomiselta ajatukselta. Nyamauronkin rehtori Henry saapui viimein paikalle muutaman tunnin odottelun jälkeen. Hän oli kuulemma yrittänyt ehtiä ajoissa meidän tapaamiseemme, mutta oli sitten jäänyt saattamaan joitakin vieraita jonnekin. Joimme teetä rehtoreiden kanssa ja kertasimme useaan otteeseen, että olemme teologian opiskelijoita, joten varmaan humanistiset aineet sopivat meille parhaiten. Nämä ihmiset uskovat kertauksen voimaan. Opetettavat aineemme käytiin läpi valehtelematta seitsemän kertaa. On pakko saada osa itselle ominaisesta tehokkuusajattelusta karistettua, niin että oppilaat eivät putoa kyydistä kun unohdamme kerrata ja kerrata.

Kouluohjelma ei anna ymmärtää, että täällä tuhlattaisiin aikaa

No viimein saatiin tunnit jaettua, eläköön! Kyselimme siis, että voimmeko mennä seuraamaan tunteja tai aloittaa suunnittelun. Reksit kertoivat, että kaikki oppilaat ja opettajat eivät ole vielä ilmoittautuneena edes, "we are not taking it seriously yet", rehtorit kertoivat hymyillen. He keräsivät Nyagokianin oppilaat pihalle tervehtimään heitä. Oppilaat seisoivat puolikaaressa ja vastasivat tunnollisesti tervehdyksiin. Rehtorit penäsivät heiltä hieman syyttävään sävyyn, että "are you happy" ja oppilaat vastasivat nöyränä "yes". Kun kaikki opettajat ja rehtorit oltiin saatu esiteltyä saimme Tallan kanssa esittäytyä. Itselleni tyypilliseen tapaan pidin hyvin huonon puheen, jossa sanoin melko moneen otteeseen "please, take advantage of us" . Kun rehtori kysyi ymmärsivätkö oppilaat mitä olin sanonut, vastasin etten edes minä ymmärtänyt mitä olin sanonut. Oppilaat nauroivat. Tuli hyvä mieli. Lapsia ja nuoria, niissä se tulevaisuus on ihan joka puolella maailmaa, erityisesti täällä. Emme malta odottaa, että pääsemme tutustumaan oppilaisiin kunnolla ja kuulemaan mitä he ajattelevat ja toivovat elämältä. Kävin esittäytymässä nopeasti Nyagokianin uskonnonopettajan kanssa tulevalle ryhmälleni täällä, ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Siellä nekin pennut istuivat univormut päällä keskenään. Kysyin, että eikö heillä ole mitään ohjelmaa. Uskonnonopettaja vastasi, että nyt vaan rentoudutaan ja odotellaan, että kaikki oppilaat ja opettajat saadaan mestoille. Maassa maan tavalla tietenkin, mutta pieni tehokkuusajattelu voisi joskus olla paikallaan. Toisaalta emme tiedä kuinka kovaa täällä sitten tehdään töitä kun niiden aika viimein koittaa. Opettajat kaikista kepeistään ja kylteistään huolimatta välittävät lapsista ja nuorista aidosti ja oikeasti. Joashkin selitti, ettei hän oikeasti halua ketään lyödä, mutta "we africans need to be pushed" . Emme me ehkä Tallan kanssa nyt aivan allekirjoita tällaista ulkoista motivointia, mutta näemme ihan selvästi, etteivät keppejä heiluta pahat ja sadistiset ihmiset. Nyamauron rehtori reissaa ympäri paikkakuntaa etsimässä sponsoreita, jotka voisivat rakentaa kouluun lisäsiiven sähkökaapille, jotta koulussa voisi olla valot ja sähkö mikäli he joskus saavat tietokoneita. Käytimme pitkän pätkän myös siihen, että ihastelimme uusi vessarakennuksia joihin reksi oli saanut rahoituksen teeplantaaseilta. Nyasion yhteydessä toimii alakoulu ja kun kerroimme, että meillä on muutamia värikynäpakkauksia ja teroittimia heille, ei CHARLES ARASA meinannut saada naamaansa neutraaliksi enää ollenkaan. Nyagokianin väelle emme vielä edes uskaltaneet mainita, että Suomesta käsin on kyselty, että voisiko tänne lähettää jotain - kyniä, karttoja, vihkoja. Kaikissa kouluissa opettajat pitävät meidän tärkeimpänä tehtävänämme sitä että olemme esimerkkinä. Rohkaisemme tyttöjä ja poikia opiskelemaan ja kehittämään itseään. Toistaiseksi kaikki nuoret vain nauravat kun puhumme heille, mutta eiköhän tästä päästä tekemisen meininkiin ja ihmisenä kasvamiseen kiinni! 

Nyasion alakoululaisia

Nukkumaan siis kello kymmeneltä ja ylös venailemaan heti kuudelta. Rauhaa! Alma ja Talla