Ensinnäkin, yli 2000 vierailua tällä sivulla, voi pojat
tuntuu kivalta! Ihan kuin olisi lukiossa ja olisi tosi suosittu!
Käytiin kylillä ravintolassa |
Yleisön pyynnöstä aiomme hieman esitellä ruokaympyräämme.
Keskiviikkoiltana, oltuamme täällä noin puolitoista viikkoa, jumppasimme
kotonamme ja mietimme miksi punnertaminen tuntuu niin raskaalta. Totesin
Tallalle, että ruokavaliomme on romahtanut. Toisaalta tästä voimme syyttää vain
itseämme, heti kun pyysimme kananmunia, lupasi saman tien kaksi miestä tehdä
järjestelyitä, jotta saamme niitä ja muutenkin täällä tuo keskusteluyhteys, on
sen luominen sitten kuinka vaivaannuttavaa tahansa, on hyvinvoinnin tae. Joten jotta
jii-haa, täältä tullaan lihasmassa! Mutta sukelletaan hieman Kisii Highlandin
ruokatarjontaan.
Veitsi, katsos näin, ja sitten leikataan, LEI-KA-TAAN. |
Täällä Nyagokianissa ruokaa on, täällä ei kuolla nälkään.
Mitä tahansa laittaa maahan, se kasvaa. Kaikilla on oma maaplänttinsä, jota he
viljelevät. Paikalliset ovat hyvin huolissaan suomalaisista, kun ovat kuulleet
ettei siellä voi kasvattaa kahvia, teetä, banaaneja, mangoja, ananaksia eikä
oikein mitään muutakaan. Kylmyys ei oikein aukea näille ihmisille, sillä he
eivät ole sitä koskaan kokeneet. Hei eivät oikein ymmärrä, että ruoka ostetaan
kaupasta. Koska tuijotimme keittiömme rautapyttygrilliä melko pitkään
tietämättä mitä sillä pitäisi tehdä, luulevat paikalliset ettemme me osaa tehdä
mitään ruokaa, emmekä tunne mitään kasviksia tai hedelmiä. Meille on esitelty
suurella paneutumisella perunat, porkkanat ja kaalit. Naapurinpojat ovat meille
usein kokkailleet ja saamme aina vieraillessamme katsoa suurella paneutumisella
kuinka sipuli on tässä ja näin sitä leikataan ja tämä on sitten tomaatti,
TO-MAAT-TI, ja sekin nyt laitetaan palasiksi. Sen jälkeen on vuorossa
ugaliuhoaminen.
Ennen kuin saimme keittiöömme kaasukeittimen toi
koulusihteeri Stella meille ruuat kotiimme. Koska emme olleet osanneet
varsinaisesti pyytää ruokaa, vaan olimme vain syöneet ostamiamme hedelmiä ja
juoneet hätäpäissämme kaikki saamamme teet, kyselivät Stella ja Jospeh, että
syömmekö me valkoiset ruokaa, FOOD, ylipäätänsä. Silmät jo suurina nälästä
nyökytimme minkä kerkesimme, kyllä me syödään ruokaa, kiitos saadaanko ruokaa.
Onneksi kuitenkin tämä ruuan-tuonti-kotiin-järjestely ehti olla voimassa vain
yhden päivän, sillä jos se olisi jatkunut vielä kauan olisimme molemmat Tallan
kanssa pamahtaneet kappaleiksi tasaisena lautaselle valuneesta hiilarivirrasta.
Ensimmäinen aamupalamme täällä oli keitettyjä perunoita ja chapatia, eli
pannukakkuhenkistä leipää. Stella läimäisi lautasellemme seitsemän perunaa per
naama. Aamulla, kello kahdeksalta, perunoita. Niitä siinä sitten koetettiin
työstää ja heitettiin potut takaisin hotpottiin heti kun Stellan katse vältti.
Aamiaisen jälkeen kävimme kirkossa ja palasimme sitten kotiimme, jonka ovella
odotteli jo suuri joukko ihmisiä. Saimme viisi ananasta tulevalta oppilaaltamme
ja Nyagokianin varareksi Frank toi meille riisiä, perunoita, sokeria ja
linssejä. Stella ilmoitti valmistavansa ruokaa. Tämä tarkoitti, että hän keitti
riisiä ja lämmitti aamulta jääneet perunat. Kylkeen saimme avokadoa. Luojan
kiitos Frank oli tuonut meille kaasukeittimen riisien mukana niin pystyimme sanomaan,
että voimme valmistaa ruokamme jatkossa itse. Illalliseksi olisi varmaan ollut
kilo ugalia nassua kohden.
Some serious ugalibusiness |
Pääsääntöisesti täällä syödään hiilareita. Jengi kiskoo
äärimmäisen sokerisen teen, joka on keitetty vastalypsettyyn maitoon (ajatus
punaisesta maidosta tuntuu kovin kevyeltä) kanssa esimerkiksi pari viipaletta valkoista
leipää, toisinaan keksejä ja Nyasion opettajanhuoneen väki ovat kovia
paistamaan ja syömään munkkeja. Mutta se mahtavin hiilaripommi, kaksi kertaa
päivässä, on tuo paljon puhuttu ugali. Jos nämä ihmiset eivät saa ugaliaan he
ajattelevat, etteivät he ole syöneet. Riisi on kuulemma sama asia kuin joisi
vettä. Naapurin pojat ovat koettaneet opettaa meille kuinka ugalia tehdään, se
ei ole kauhean vaikeaa, sotketaan kiehuvaan veteen maissijauhoja. Haaste on
vain siinä, että ugali on hyvin jämäkkää kamaa, joten sen työstäminen vaatii
hartiavoimia ja näyttää siltä että sitä tulee veivata tietyn koreografian
mukaan tai muuten se ei ole syötävää. Uskon myös vakaasti, että kun palaamme
toukokuussa Suomeen, tai ihan sama minne menemme ja vaikka vasta viikon päästä,
niin ugalia tuskin tulemme kaipaamaan. Täällä ugaliin suhtaudutaan melkein
intohimoisesti, mikä on outoa, koska se ei maistu yhtään miltään. Se on
jämäkkää valkoista mössöä, joka vain saa meidät haaveilemaan riisistä.
Ylipäätänsä mausteita täällä ei juuri käytetä. Ravintoloissa olemme saaneet
ruokiimme tuoretta korianteria, mutta paikalliset eivät edes tienneet mistä
puhuimme kun kysyimme saisimmeko sitä täältä. Ainoat mausteemme täällä ovat
olleet suola ja tomaatti, koska tomaatista tulee sitä jotain yybermakua, joka
ei ole suolainen eikä makea. Nyt saimme onneksi Suomen vieraamme, mamma
Kaharan, mukana pippuria ja paprikaa ja chiliä ja masaloita.
Lounaaksi opettajanhuoneessa on yleensä tarjolla vihreää
mönssiä, mystistä kasvia nimeltä kelis, jota on paistettu tomaatin kanssa.
Tämän lisäksi sivussa saattaa olla muutama palanen lihaa. Ja ugalia. Ihan sama
kuinka paljon sitä ugalia ottaa lautasella, sitä on kuulemma aina ottanut liian
vähän. Minulla ja Tallalla ei ole mitään massiivista ruumiillista eroa, mutta
Talla on pienempi kuin minä. Tästä hyvästä saan joka päivä useita iloisia
onnitteluita lihavuudestani ja Tallalle huomautellaan hänen pienuudestaan.
Toivomme, että tämä tilanne muuttuu, sillä muuten me molemmat alamme kärsiä
jonkinlaisista syömishäiriöistä.
Munakas, itkua, munakas. |
Herkuteltiin työpaikalla |
Olemme melko nopeasti tottuneet siihen, että syömme päivässä
kaksi kertaa ugalia jonkinmoisen nokareen ja sitten sitä vihreää kelismönssiä.
Olemme myös melko nopeasti alkaneet haaveilemaan ruuasta. Täällä kylässä on
hedelmiä ja hedelmiä ja ugalia. Vasta viikko takana ja olimme jo ihan hätää
kärsimässä, että täältä tullaan ihan keripukkisina takaisin. Keskiviikkoiltana
menimme nukkumaan ja haaveilimme munakkaasta ja kypsistä avokadoista, juustosta
puhuimme melkein tunnin. Alkavan viikon tähtäimessä on, että menemme ensi
viikonloppuna Kisiihin ja syömme siellä ranskalaisia ja jäätelöt. Kun torstaina
sitten olimme Nyamaurolla tutustumassa muihin opettajiin ja oppilaisiin,
alkoivat kätemme täristä ja melkein aloimme itkeä kun saimme lounaalla
munakasta ugalin ja kelishässäkän lisäksi. Sen jälkeen aloimme melkein itkeä,
kun meidän eteemme heitettiin mukilliset "sour milkiä". Hapanta,
käynyttä, lämmintä maitoa. Keitettyä, lypsettyä maitoa joka on jätetty pariksi
päiväksi käymään johonkin astiaan. Ja kaikki olivat tästä ihan riemuissaan.
Harvoin kaipaa jääkaappia yhtä suuresti kuin täällä, silloin kun joutuu
diilailemaan maitotuotteiden kanssa. Toverimaikat tuijottivat meitä silmät
kirkkaina, tämä on hyvää, jugurttia. Mukeissa oli keltaista nestettä ja
valkoisia kokkareita. Hysteerisen naurun saattelemana join omani, Talla hivutti
omansa salaa Dalmakselle. Loppupeleissä se ei ollut kauhean pahaa, mutta en
ehkä sitä nyt jää kaipaamaankaan palattuani e-koodattujen jugurttien luo.
Kypsyvät avokadot joita puristellaan toiveikkaana joka päivä |
Aamiaiseksi olemme yleensä syöneet ananaksen tai papaijan.
Yleensä päivän mittaan saamme myös jostain passionhedelmiä ja semmoisia hassuja
pikku hedelmiä, jotka ovat semmoisen lehden sisällä. Innostuin avokadoista ja avokadopuista
pihallamme (olen kaikki nämä vuodet luullut että avokadot kasvat maassa,
tyyliin pensaissa) ja pudottelimme niitä naapurin poikien kanssa kymmenkunnan
kypsymään. Paikallisia on naurattanut niin paljon se, että innostuimme
avokadoista, että olemme saaneet niitä myös paljon lahjaksi. Sokeriruoko on
myös kova sana paikallisten keskuudessa, mutta me emme ole vielä oppineet sen
suuriksi faneiksi. Dalmas lupasi viedä meidät joskus kotiinsa poimimaan
banaaneita. Hieman koomista, että olemme Tallan kanssa molemmat huolella
rahdanneet tänne mukanamme kalsiumtabletteja, ja juomme enemmän maitoa päivässä
kuin koskaan, ja multivitamiineja, ja syömme vähintään ananaksen päivässä.
Poitsut lounaalla |
Maailman paras keittäjä ja ämpärillinen ugalia |
Syömme täällä hyvin tuoretta ja käsittelemätöntä ruokaa,
luomuruokaa. Lehmät, kanat, vuohet ja muut lihat hengaavat ihmisten pihoilla,
joten tehotuotannosta ei varmaan voi oikein puhua. Olemme myös kuulleet huhuja,
että joessa olisi kalaa. Ne harvat kerrat kun olemme lihaa täällä syöneet,
olemme tehneet sen hyvällä omatunnolla. Syntymäpäiväni kunniaksi sain teurastaa
kanan. Paikallisia viihdyttää suuresti se, että emme ole koskaan ylipäätään
teurastaneet mitään. Isäni serkun kehotuksesta yritin saada kanan pyörtymään
pyörittelemällä sormea sen naaman edessä. Ei onnistunut, enkä varsinaisesti
ainakaan kunnioitusta niittänyt tällä toiminnallani. Muutenkin nössöilin enkä osallistunut
tappotoimiin, muuten kuin hiljaisella hyväksynnällä.
Juhlakana |
Kasvikset ja hedelmät
kasvavat ihmisten omilla pihoilla ja he myyvät ne omissa kojuissaan. Olemme
välistä olleet täällä hyvin nälkäisiä kun emme ole osanneet
tehdä/pyytää/valmistaa ruokaa. Hiilarihomma alkaa nyt olla turhankin hyvin
hallussa, ja kun saamme kananmunia niin eiköhän tämä protskutuska ala
helpottaa. Mamma Kahara myös puhutteli miehet ja nyt olemme melko varmoja,
ettemme ole hetkeen nälkäisiä. Olemme myös syöneet ihania safkoja guest
houseissa, ravintolassa ja katukeittiössä. Lääkärit kehottivat meitä olemaan
syömättä porkkanoita tai mitään kasveja jotka tulevat maasta. Tämän lisäksi ei
saisi syödä kananmunia. Eikä mitä katukeittiöstä. Ollaan me aika rebeleitä,
ollaan rikottu kaikkia sääntöjä. Vatsatautien mahdollisuus on jatkuvasti läsnä,
mutta toistaiseksi olemme niiltä välttyneet. Oletusarvona olisi kuitenkin
muutama ameeba tuoda masuasukkina mukanamme kun palaamme Suomeen.
Pus, Alma Vinniina ja Talla Milvikki
P.s. Meidän ihana talkkari melkein alkoi itkeä kun se kuuli,
että mä olen syönyt etanoita.
P.p.s. VAROITUS TÄÄLLÄ PYYDETÄÄN TAVARAA NÄILLE KOULUILLE, ÄLÄ LUE JOS SE ALKAA ÄRSYTTÄÄ. :):) Ne jotka haluaisivat lahjoittaa tänne kouluille jotain, niin laittakaa mailia osoitteeseen vilma.vuorio@gmail.com. Tavaran postittaminen on ihan törkykallista, mutta jos on luottoa meihin, voi laittaa tilille rahaa ja me käydään sitten Nairobissa ostamassa tarvikkeita, esim. kyniä ja erittyisesti karttoja, koska ne on täällä joltain kahdeksankymmentäluvulta. Myös jouluntienoilla tänne on tulossa meidän perheet, joiden mukana voisi laittaa jonkin verran tavaraa tulemaan, silleen et ne saa lomakamansa kuitenkin tänne myös ilman ylimääräisiä kuluja, ei tässä varmaan masseissa kukaan pyöri. Esimerkiksi kaunokirjallisuutta englanninkielellä voisi kerätä, koska nää ei oo kauheesti noita mielikuvitusnystyröitään pääseet treenailemaan, ja se voisi olla aika arvokasta. Lupaamme ja vannomme tässä samalla, ettemme koskaan enää pyydä tai vingu tässä blogissa tänne mitään tavaraa Suomesta.
OLEMME OPPILAITTENI KANSSA PÄÄTTÄNEET KERÄTÄ SINNE KYNIÄ JA KUMEJA JA TEROITTIMIA JA MAHDOLLISESTI JOTAIN MUUTA KOULUKIVAA, ELI LAUKKUNI LIENEE TÄYNNÄ TÄTÄ HYVÄÄ VALMIIKSI:) PAINORAJAHAN ON 20 KG NETTO NYKYÄÄN.
VastaaPoistaSAMPSA-ISKÄ
30 kg per matkustaja, katsotaan jos jollekulle mahtuu jotain mukaan, mutta mennään niin ettei tule mitään lisäkustanteita. :) Kiitos sun koko luokalle! <3
PoistaOk, täytyy muistaa että ne pitää kuljettaa sielläkin jotenkin perille:) Iskelis
Poista