Kolonialistiprinsessat teeplantaaseilla

Urpot pikku reissaajat saivat Nairobissa hieman nokilleen ja kuulivat sata kauhutarinaa lisää siitä kuinka joutua varkauden kohteeksi ja loputtomasti tsemppausta, kiitos kaikille myötäpotutuksesta! Massia tulee ja massia menee, joten jätetään tämä poliisien puuhastelu nyt menneisyyteen. Näin jälkikäteen jo hieman naurattaa koko hässäkkä. Yhteyshenkilömme Shem oli ihan huolissaan, ettei kukaan koskaan nyt uskalla tulla Afrikkaan. Joten tulkaa kaikki Afrikkaan, Keniaan, ei tää ole paha paikka, isot kaupungit ovat hanurista mantereella kuin mantereella.

 Ja Kenian ihanuus pääsee oikeuksiinsa kun lähtee vetämään sieltä Nairobista. Lähdimme Nairobista keskiviikkona, meidän oli tarkoitus lähteä kymmeneltä, eli lähdimme puoli yhdeltä. Shem laittoi meidät kuskinsa kyytiin ja ajoimme viisi tuntia, läntiseen Keniaan. Kericho nimisestä kaupungista hieman syrjässä, teeplantaasien keskellä (oikeesti, ei me edes osattas pois täältä, ajettiin tänne varmaan joku puoli tuntia niin ettei näkynyt muuta kuin teetä ja teetä ja välillä joku kyltti ja taas teetä ja teetä ja Liptonin kyltti ja taas teetä) on teetutkimuskeskus, jossa olemme yötä. Paikka on häkellyttävän kaunis ja vehreä. Koko Kerichossa ja teeplantaaseilla on rauhallinen tunnelma. Ihmiset ovat tyyniä. Ajomatkallamme ohitimme Nairobin laitamien aaltopelti hökkelikylät, nousimme ylös rinnettä ja pääsimme katselemaan Rift Vaellyta ja ajoimme useiden pikku kylien ja kaupunkien läpi. Kylät ja kaupungit näyttävät tielle melko samanlaisilta, vaikka jossain vaiheessa aaltopeltihökkelit vaihtuivatkin savimajoiksi ja pian taas aaltopelliksi, hetken olimme selkeästi vauraammalla alueella, jossa asumukset olivat tehty tiilistä. Talla kertoi lukeneensa, että slummissakin hökkelissä asuminen maksaa verrattain paljon. Noin neljäkymmentä euroa kuussa. Keskimääräinen kuukausipalkka täällä on noin kolmekymmentä euroa. Kaupungeissa oli markkinapäivä, kojuja toisensa jälkeen, hedelmiä, viljaa, vaatteita, ihmisiä. Tien varrella lapset ilman housuja ja miehet nuhjuuntuneissa pikkutakeissaan paimensivat kepeillä lehmiä, lampaita ja vuohia. Aasit vetelivät kärryjä. On myös elonkorjuun aika. Silmänkantamattomiin peltoja, jotka olivat juuri kehrätty koneilla puhtaiksi ja peltojen laidoilla lukemattomia ihmisiä tyhjien säkkien kanssa valmiina menemään keräämään mitä pellolle on koneiden jälkeen jäänyt.

Kerichon liepeillä ei oikein voi tehdä muuta kuin antaa sielun levätä tai mennä eksymään plantaasille. ..... Tai voi myös vetää yllättäen kännit ugandalaisten teeviljelijöiden kanssa ennen kuin kello on edes kymmenen illalla (ja kyllä täällä on täysin sama aika kuin Suomessa), katsoa Brokeback Mountain koneelta (ei helppoa, koska Almalla koneella leffa, mutta koska non-nörtti ei yhtään ohjelmaa jolla pyörittää sitä, Tallalla ohjelma jolla pyörittää, koska nörtti, muttei leffaa, koska ei rikollinen. Lopputulema tästä tekstistä: Alma vakuuttelee Tallalle että on nolompaa olla olematta nörtti)vaikka homous on rikos Keniassa, ja ei ees kattottu sitä Brokeback Mountainia koska tiedosto ei toiminut vaan 50/50 (onnistui helposti, mutta ihan kauheeta koska hirveesti itketti ja hellyytti, enkä osaa vieläkään päättää et jos ovella olisi Joseph Gordon-Levitt ja Seth Rogen niin kumman matkaan lähtisin) ja syödä kaikki tuliaiskarkit, jotka tuotiin afrikkalaisille lapsille (no ei kaikkia, voi imeä ne herneet pois nenästä). Ja varmasti myös heräsimme seiskalta aamulla jumppaamaan.

Aamiaisella meitä odotti joukko krapulaisia ugandalaisia. Verestävine silmineen ja vanhalta viinalta haisten he kertoivat, että kaupungilla oli ollut hauskaa, he olivat tanssineet ja juoneet ja heidän rahansa oli varastettu temmellyksen ohessa. Sitten he vain naureskelivat, että sen takia ei kannata kantaa paljoa rahaa mukanaan. Näiden viisaiden sanojen saattelemana lähdimme tutustumaan teetuontantoon. Majapaikkamme sijaitsee korruptiosta vapaan teetutkimusplantaasilla, täältä reissasimme Ketepan, Kenian ja koko Afrikan suurimman teetuottajan teepakkaustehtaaseen. Ugandalaiset toverimme Robert, Mugabe, Gottfried ja Beck, tuttavallisesti Pekka,  nysväsivät koneiden äärellä, kyselivät tarkentavia kysymyksiä ja kirjoittivat muistiinpanoja. Me otimme valokuvia ja joskus koetimme kuunnella mitä heille kerrottiin. Yksi tehtaan työntekijöistä perehdytti meitä teenmaistelusanastoon ja katsoimme vierestä kun Pekka purskutteli teetä suussaan ja sylki sitten ämpäriin. Tuotantoon tutustumisen jälkeen Robert yritti saada Tallasta vaimoa itselleen. Vanhempana naisena sain kunnian läksyttää häntä. Läksyttämisten jälkeen meidät ajettiin Kerichossa sijaitsevaan Tea Hotelliin ja sitten olimmekin lounaalla Ketepan omistajan kanssa. Kyseessä oli teetuottajien bisneslounas, jossa John, Ketepan megajehu jakoi vinkkejä ugandalaisille tovereillemme siitä kuinka lyödä rahoiksi. En usko, että kukaan pöydän ääressä istunut, erityisesti me, tiennyt miksi me kaksi istuimme pöydän ääressä. No ilmeisesti on olemassa kuitenkin sellainen asia kuin ilmainen lounas, tällä kertaa teemiljonääri-Johnin piikkiin. Kiusaus tilata kahvia jälkiruuaksi oli melkoinen, mutta onneksi emme saaneet itse tilata muutenkaan, koska olemme naisia. Kun palasimme takaisin majapaikkaamme Tallaa vastapäätä istui nuori nainen, joka alkoi nauramaan aina kun katsoi Tallaa kasvoihin. Kysyttäessä miksi, vastaus oli hyvinkin odotettava, näytät hassulta.

Vaikka olemme tässä kaksi viimeistä päivää olleet kestittävinä ja viljelijöiden ja miljonääri-Johnin vieraana, emme ole unohtaneet tavoitteitamme. Puhun jo VÄHÄN swahilia. Kuljen ympäriinsä Lonelyn Planetin phrasebookin kanssa. Olen varmaan poikkeuksellisen lupaava oppilas kun kaikki haluavat alkaa yksityisopettajakseni. Teetutkijana toimiva Nicholas lupasi minulle, että jos olen kolme päivää swahilia puhuvien ihmisten ympäröimänä niin puhun swahilia. Uskallan epäillä.  Olemme joka ilta punnertaneet ja pomppineet kyykkyyn ja ylös ja tehneet vatsat ja selät, jopa lisätty määriä ja liikkeitä. Enää maailman pelastaminen ja kisiin oppiminen. Hyvinhän tässä ehtii kun on vielä puoli vuotta jäljellä.

Elokuvia on siis koneella nyt ilman Brokeback Mountainia 50/50 ja Stepbrothers, kaiken kaikkiaan kummallinen kombo. Onneksi sentään kirjoja tajuttiin pakata mukaan. Nyt kun saimme netin rullaamaan niin saamme pian teille raportoimaan suuresta vastaanottojuhlastamme kylässämme (jonka nimeä emme vieläkään ole kunnolla kuulleet, mutta lähialueet sentään ovat hallussa) ja uudesta kodistamme. Kuvia laitamme kunhan ollaan paremmassa verkossa. Hei, viisitoista käyntiä tälle sivulle enää ja meidän blogilla on ollut tuhat vierailua. <3 Se lämmittää! PUSU!

Suukkoja, kolonialistiprinsessat Alma ja Talla