SUURI LEMMENNUMERO

Ottaen huomioon, kuinka itsetuntoa nakertavaa kommenttia saamme jatkuvasti ulkonäöstämme (lihava/liian laiha/vaalenapunainen/punainen/laikukas) olemme kuitenkin kuumaa kamaa näillä lemmenmarkkinoilla. Päivittäinen kysymys johon vastaamme on WHY CAN'T YOU MARRY A KENYAN (täällä kaikissa kysymyksissä on hieman syyttävä sävy "why CAN'T you walk there?" No herranjumala, tottakai mä voin kävellä, anteeksi!)Mutta miksikö en voisi mennä naimisiin kenialaisen kanssa? No vaikka siksi että KAIKKI ON JO NAIMISISSA. "Ei kaikki ole naimisissa". Nimeä yksi joka ei ole naimissa. "No se...." ja sitten seuraa hiljaisuus. Olemme vähemmistössä Tallan kanssa kiitos mzunguutemme, mutta vielä reteämmässä vähemmistössä olemme parin sadan kilometrin säteellä olemalla parikymppisiä naisia, jotka eivät ole naimisissa. Kouluista tiedämme kolme miesopettajaa, jotka eivät ole naimissa. Yksi on vain liian nuori ja kaksi muuta ovat vain niin riipaisevia tapauksia, ettei muuta voi kuin heittää aaltoja kenialaisten sisartemme puolesta, että lainsäädännössä sanotaan, ettei ketään voi pakottaa naimisiin.

Lehmä ja familyplanning

Ukkomiehet eivät onneksi anna sormuksen kuitenkaan liikaa puristaa. Ja miksi antaisivatkaan? Kenialaisella miehellä riittää rakkautta kaikille! Yksi vaimoa, kaksi vaimoa, kahdeksan vaimoa, tusina tyttöystäviä, hoituu! Ai että, no sepä kiva. Voinko ottaa siis myös viisi aivomiestä, I can handle! Ai ei käy se? Ai sun vaimo voi kokata meille ja sitten voidaan lähteä reissuun viikonlopuksi? En mä taida sulle kyllä tyttöystäväksi nyt ryhtyä. Voi olla, että ollaan näin moderneiksi naisiksi aika vanhanaikaisia Tallan kanssa, mutta me ajateltiin olla ihan vain ainoita vaimoja, ja jos ei olla ainoita, niin sitten ei varmaan olla vaimoja enää laisinkaan.

Vauhdistakin hän huomasi rakastavansa aidosti ja ainoastaan minua

Suomessa statuksemme on ollut NAIMATON, mutta täällä se on kokenut muutoksen. Avioliitoksi täällä määritellään suhde, jossa ollaan asuttu saman katon alla vuoden päivät. Tallan kanssa naurettiin tälle räkäisesti ja heitettiin femmat. Me tytöt vaihdettiin siviilisäätymme heittämällä AVIOERONNEIKSI. Hyvin helppoa tästä statuksesta olisi vaihtaa kunnialliseksi naiseksi. Keniassa avioliiton voi solmia neljällä eri tavalla, ja ilmeisen suuri olisi kiinnostus ihan millä tavalla tahansa liittoutua meidän kanssamme. Opettajat, oppilaat, kadunmiehet haluavat kanssamme naimisiin. Oppilaat, jotka ovat jo onnistuneet lisääntymään ja vakiintumaan (familyplanning ei selkeesti petä koskaan) lupailevat, että veli kyllä voisi mennä naimisiin kanssamme ja kuule vielä, HE HAS MONEY, että nyt kannattaa tehdä kaupat. Tässä sitä nyt sitten jankataan samat läpät puolin ja toisin. Mun isälle ei tartte maksaa rahaa minusta, ihan rakkaudesta vain menen naimisiin, jos menen. Tämä "Suomessa mennään rakkaudesta naimisiin"-mantra on nyt pinnallisesti opittu ja sitä sovelletaan nyt vannomalla, ei sen enempää, eikä vähempää, kuin tosirakkautta opettajanhuoneissa, tekstiviesteissä, facebookissa ja kadulla. Se rikas velikin rakastaa niin kauhean paljon, niin paljon että sattuu! Jaa-a. Rikas veli ei ole koskaan tavannut meitä. Silti, silti se rakastaa. Joten love is in the air ja sydän pamppailee vain ja polvet on ihan heikkona. Mihis tässä nyt ollaan niin rakastuneita? Huumorintajuummeko? Älyymme? Puolet ajasta porukka ei tiedä mitä me puhumme, ei sillä että mekään täällä aina tajuttaisiin mitä jengi meille selostaa, sillä aksenttien yhteentörmäys on niin massiivinen (ja viihteellinen, ällät ja ärrät menee täällä iloisesti sekaisin, johtaen tilanteisiin jossa oltiin praying footyball, syötiin deepfly kanaa ja solly solly, don't cly). Joten tuskin tarjoamamme verbaalinen tulimyrsky, vitsien veistely ja viiltävä analyyttisyytemme on saanut varomattoman miehen sydäntä sulamaan. No olisiko se sitten kauneutemme? Puolet ajasta minusta puhutaan Tallana ja Tallasta Almana. Joten häikäisevä kauneutemmekaan ei näytä nyt täysin personoituvan meistä kumpaankaan. Vastaus on huonosti piilotettu rivien väliin. "Minä niin halusin valkoisen vaimon, jotta olisin voinut taistella rotuennakkoluuloja vastaan". Minun mielestäni silloin sinulla, rakas ystävä, on vaimona ihminen, jota rakastat, ei ihminen, joka on tietyn värinen. Tosirakkaus lieneekin kohdallamme valettu ihmisen suurimpaan elimeen, joka tunnetusti ei ole sydän, vaan iho. 

Kylän muut sinkkutytöt, viistoista vee.

Tosirakkaus, sitä me etsimme, siihen me sinkkutyttöparat pyrimme. Tosirakkaus, tuo joka sinkun ahdistuksen lähde ja onnellisen elämän kompastuskivi. Sun pitää rakastaa itseäsi ennekuin kukaan voi rakastaa sua. Kukaan ei voi rakastaa sua ehjäksi, paitsi sä itse. Mieluummin yksin ja onnellinen, kuin kaksin ja onneton. Miehiä tulee ja miehiä menee, mutta ponit forever. Hokema toisensa perään, kiltisti niitä on toisteltu, monesti ne on kuultu. Ne on yhtä hyvin sisäistetty, kuin sanomamme tosirakkaudesta on sisäistetty opettajien, oppilaiden ja kadunmiesten sieluissa. Toistamme hokemia kirkkain silmin, ihan todella tarkoitamme mitä sanomme, mutta samalla pälyilemme sivuille - tule jo rakkaani, pelasta mut. Vaikka täällä seisookin selkä suorana ja sanoo ehkä ensimmäistä kertaa eläessään ylpeänä EN OLE NAIMISSA. EN EDES TIEDÄ HALUAISINKO OLLA NAIMISISSA (jälkimmäinen osa on valhe, henkilökohtaisesti olen suunnitellut häitäni kaksitoistavuotiaasta ja taitaapi Tallakin nähdä itsensä alttarilla muutenkin kuin pastorina)kyllä sielussa aina vain kolkuttelee pelko, sinkkuuden mukana tuleva yksinäisyyden pelko. Se kun sanoo, että on vain yksin, muttei yksinäinen ja naputtaa kengällä lattiaa. Ei tässä miehelle olisi aikaakaan. Se pelko kun näkee, että kaikki muut seurustelevat, ne ikisinkutkin joiden kanssa tässä piti taistella normeja vastaan, olla villejä ja vapaita. Kun sanoo "sä ansaitset tän, oon onnellinen sun puolesta" ja rintalastassa vain sykkii ahdistus, MISSÄ SE MINUN ON, MISSÄ? Se huonosti peitelty epätoivo, kun tapaa ihmisen toisensa jälkeen, yrittää, ja tajuaa, ettei tästä mitään tule, tässä mitään rakkautta ole. MISSÄ SE ON? Pelko, pelko nimeltä Yksinäisyys, on tuttu ainakin näissä sinkkusydämissä täällä Nyagokianiassa. Toistelemme, että meillä mennään naimisiin rakkaudesta ja sitten kasvetaan yhteen ja ollaan kumppaneita. Samalla arvotamme paikallisten avioliitot huonommiksi, kuin omat olemattomat liittomme. Kyllä hekin ovat kumppaneita. Kyllä hekin kasvavat yhdessä. On paljon epäkohtia avioliitoissa, mutta on myös rakkautta avioliitoissa. Meillä Suomessa kaikki on fifty-fifty, tienataan, siivotaan, kokataan, kasvatetaan, nauretaan, erotaan yhdessä. Täällä ollaan rooleissa. Rehtori juuri kertoi meille, että naiset viihtyvät rooleissaan, he tietävät mitä heiltä odotetaan. Miehet rakentavat talon ja tuovat rahan kotiin. Naiset hoitavat kodin. Lasten koulutus on yhteinen asia.  Rehtori lupaili myös, että ihan hyvin näihin rooleihin sopeutuisin minäkin, jos menisin täällä naimisiin. Sanoin, että en kyllä varmaan sopeutuisi. Mutta pieni epäilys jäi kalvamaan. Ehkä sopeutuisin, ehkä olisinkin onnellinen, kun tietäisin paikkani. Ei täällä mies jätä vaimoaan, vaikka uuden vaimon ottaisikin siihen kylkeen. On se sitoutumista ja on se turvallista, vaikka se itselle vierasta onkin. Ja jälleen, pelko nimeltä Yksinäisyys, kun tosirakkautta ei sitten löytynytkään, kutittelee niskavilloja.

Happiness osaa unelmoinnin jalon taidon

Mutta ei nyt heitetä sitä lemmen kirvestä vielä kaivoon. Yksi oppilas juuri kertoi Tallalle kuinka on rakastunut johonkin tyttöseen ja heillä on joulun tienoilla TREFFIT. Söpöä, ihan todella pakahduttavan söpöä. Talla ohjeisti, ettei ensideiteillä pussailla, mielessä kannattanee vielä toistaiseksi pitää ne luokkakaverit, jotka vaihtelevat vaippoja. Nyamauron naisopettaja Spora, mahtava, voimakastahtoinen ja vahva nuori nainen, joka on ehkä toistaiseksi ainoa ihminen, jonka uskomme pitävän meistä sen takia keitä olemme, eikä vain (tyhjän) lompakkomme takia, on seurustellut vuoden verran, mutta ei vielä rynni avioliittoon, vaan he tutustuvat toisiinsa, tekevät tämän päätöksen sitten yhdessä. YHDESSÄ, femmat, aaltoja, hurraa! Yksi mies on peräänantamattoman hanakasti piirittänyt meitä ja hänen sinnikkyytensä on kantanut hedelmää. Tämän miehen käsissä olemme Tallan kanssa sulaa vahaa. Saatillekin hän on päässyt jo useampaan otteeseen. Hän on Job. Hän on noin metrin pitkä ja alle viiden vanha. Jobin sisko Divina myös usein eskorteeraa meitä risteyksestä toiseen. Kun tulin töistä kotiin matkalla vastaan tuli lapsi, jota kättelin ja tervehdin kisiin kielellä "Mbujamono" johon skidi vastasi sujuvasti suomeksi "Minä rakastan sinua", että ei ole mennyt alakoulussa harrastamani laulu-tanssi-suomi-swahili-kerho harakoille. Viikonloppuna kävimme Nairobissa virkistäytymässä (ei terroristeja eikä ryöstöjä, leffoja ja lämmin suihku sen sijaan) ja bussissa matkalla kotiin (huom, koti!) istui vieressäni ihana poika. Naimisissa, luonnollisestikin, mutta ihana mies. Kirkkaat silmät, hauskat jutut, se pieni jännite, ei yhtään minä-afrikkalainen-mies-uhoa. Siinä olisi voinut rakastua, mutta usein rakkaus on kiinni ajasta ja paikasta ja nyt kumpikin oli meitä vastaan. Rehtori kertoi myös, että täällä he ajattelevat, että jokainen mies etsii omaa kylkiluutaan, josta hänen naisensa luotiin. Miehen oma täydellinen nainen, oma kylkiluu. Joskus vain käy niin, etteivät he löydä toisiaan. Voi olla että kylkiluu onkin (yllätys) Suomessa, ja mies (sattuipa somasti) Keniassa. Mutta kun he löytävät toisensa, niin silloin se on rakkautta, tosirakkautta, joka ei kaadu, ei kuole. Oltiin Tallan kanssa hiljaa, silmät kosteana, MINÄ HALUAN OLLA JONKUN KYLKILUU, MISSÄ ON MINUN AATAMINI!

Job ja Divina <3<3<3

Kesällä pyörittelin kaikkia sinkkuneidolle ja -miehelle suunnattuja neuvoja ja kehoituksia. Rakastin itseäni, että muutkin voisivat, elin nuoruuttani, että voin sitten vakiintua, käsittelin vihaisia tunteitani pettymyksen aiheuttaneita entisiä kumppaneitani kohtaan, koetin ymmärtää heitä, oppia virheistäni ja niin edespäin. Jossain voimaantumisen puuskassani kokosin kolmen kohdan vaatimuslistan mahdolliselle tulevalle siipalleni. 1) Ei saa sisustaa pelkällä Ikealla. 2) Lukee kirjoja, mielellään kaunokirjallisuutta, mutta dekkaritkin kelpaa. Kunhan lukee jotain muutakin kuin Facebookin news feediä ja työhön tai opiskeluihin liittyviä juttuja. 3) Jos tämä tuleva siippani menee kanssani naimisiin, on häämatkan oltava Trans-Siperia junamatka, kaksi viikkoa junassa läpi Siperian, samassa hytissä neljän muun ihmisen kanssa. Myös valmius adoptioon, mikäli omat muksut eivät onnistu, lasketaan plussaksi. Kuva olis kiva. Taustaoletuksina ovat tuo paljon pauhattu tosirakkaus, yhdessä kasvaminen suuremmiksi ihmisiksi, sielujen sympatia, kumppanuus, ihana arki, keskinäinen arvostus ja kunnioitus. Paikallisilla on täällä aika hyvät tsänssit ainakin tuo kohta yksi saada raksittua, kun kukaan ei edes tiedä mikä Ikea on. Kirjoja täällä on vaikea saada käsiin, mutta ahnaasti ovat kaikki sellaisen kimpussa, jos semmoinen jostain saadaan. Onhan siinä jo kaksi kolmesta. Ja kuka nyt ei haluaisi olla kanssani suljetussa tilassa kahta viikkoa? PITÄÄ OLLA ONNELLINEN YKSIN, ENNEN KUIN VOI OLLA ONNELLINEN JONKUN MUUN KANSSA. Ja näin sitä ollaan, kävelevät kliseet, avioeronneet naiset täällä Keniassa pelastamassa maailmaa ihminen kerrallaan, yksin (tai no kaksinhan me ollaan) ja onnellisia, karistellaan yksinäisyydenpelkoa harteiltamme, pyristellään eroon sinkkuuden mukana niin usein tulevasta häpeästä ja epätoivosta. Ristiriitainen Afrikkamme, ihana ja kamala, on tainnut rakastaa minut ehjäksi.  Ja ties mistä minut, kylkiluunsa, tuo SE OIKEA löytää, jos löytää, ja silloin värillä ei ole väliä. Peace!

Rakkauden asialla jo vuodesta 2012, Alma ja Talla

P.S. Pahoittelut lemmennumeron heteronormatiivisuudesta. Olemme Tallan kanssa miehiin kallellamme ja täällä kylässä homoudesta ei oikein voi edes puhua ja laissakin se on vielä toistaiseksi laittomaksi määritelty. Näin vaietusta aiheesta emme siis oikein myöskään löytäneet kerrottavaa. Olemme kuitenkin täällä välittäneet rakkaudensanomaa myös tämän tilanteen muuttamiseksi. Koska vahvin osaamisemme on opettajuudessa, olemme keskittyneet siihen, ja jätämme pride-taistelun vetämisen sellaiselle, joka on asiaan paremmin perehtynyt.

P.P.S  Kiitos ja paljon rakkautta veljelleni joka lähetti meille muistitikullisen leffoja, joita käyttää salvana tähän tosirakkauden nälkään. Moulin Rouge ja Titanic! Ja Jurassic Park. Rakkautta myös Suomen äideille ja mamma Kaharalle matkalaukullisesta ruokaa. ÄIDIT! Hyvä ruoka, parempi mieli. Masu täysi, enemmän rakkautta ja enemmän mitä rakastaa!

P.P.P.S. Aika paljon rakkautta oli sydämmessä myös silloin kun huomattiin, että tällä sivulla on käyty yli 5500 kertaa. Lämmittää, lämmittää niin kauhean paljon, että jaatte tämän matkan meidän kanssamme. KIITOS!